Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

RSS

 uudelleen mietintää
21.01.2011 16:22 | haja-aivo

Eksyin tuossa liettulaisten ja virolaisten kavereiden kanssa ulkomailla juttelemaan naapurimaamme potentiaalisesta uhasta, osan mielipide on että jos suomessa ei olisi armeijaa lainkaan, venäjä silmääkään räpäyttämättä ottais suomen hallintaansa. Toisten mielipide on että nykyisellään on hyvin epätodennäköistä että mitään tapahtuu, mutta ettei ole hullua lainkaan ajatella että se on mahdollista suotuisissa olosuhteissa. Kyse ei ole siitä että venäläiset tarvitsisivat lisaa elintilaa eikä edes rikkauksia, sen ei tarvitse olla järkevä teko talouden kannalta. Suurilla valtioilla vain on omanlaisensa valta-ajattelu, jossa pyritään kontrolloimaan kaikkea ympärillään. Venäjä on edelleen diktatuurin piirteitä omaava ja tällaisessa maassa ajattalu on hyvin päinvastaista mihin yleensä ollaan totuttu. Jotain vihiä venäläisestä asenteesta antaa se tosiseikka, että rekat seisoo venäjän kontrollissa pitkään Euroopassa ja tämähän tapahtuu yllättäen, koska venäläiset sanovat, että on jokin syy siihen miksi pitää tarkistaa jotain, mutta epäillään että se on tekaistu syy. Tämän ajatellaan osoittavan miten Venäjä muutenkin toimii. Politiikan saralla Venäjällä on tapana provokoida aloittaakseen poliittinen konflikti. Todellisella puolustusvoimalla on yhä merkitystä modernissa maailmassakin. Tämä on vain yhden naapurimaan asukin mielipide, ajattelin jakaa sen muidenkin kanssa tänne postaamalla, kun asia rupesi askarruttamaan

Mietin sitten kannaako lähteä lahtaamaan suomen väestöä, turpaan tulee kuitenkin isoa maata vastaan. Ja sissisota taktiikkaan ei voi luottaa,  koska tuskinpa sitä paljon uskaltaa tehdä kun koko maassa on jumalaton lauma venäläisiä miehittäjiä, ne kontrolloi kaikkea. Moniko nykyihminen on valmis menemään vankilaan tai raajarikkoutumaan luodeista yms.? NATO:kaan ei houkuttele. Tosin ei Venäjän alla asuminenkaan, se olisi vähän kuin diktatuurissa eläisi ja kaikki se vähä mitä omistan nyt saatetaan minulta pois ottaa, jos eläisin Suomessa miehityksen aikaan. No päädyn kuitenkin pasifismiin, syistä jotka edellisessä postauksessa olen kuvannut.

kirjoitettu alunperin ulkomailla 21.01.2011 16:22 | hajaaivo


( Päivitetty: 06.01.2012 13:49 )

 - haja-aivo | Kommentoi



 14.03.2008 18:49 | haja-aivo

Tiedän että mielipiteeni ovat vähemmistön mielipiteitä. Tiedän paljon kritiikkiä. Silti vaivaudun pyytämään että kysyt syvällä sisimmässäsi: Voiko mikään todella olla pahempaa kuin olla sotilaana sodassa? Osaatko nimetä jotain?
 
 
Tiedän kyllä niistä kauheuksista joihin maansa puolustamatta jättäminen voi johtaa. Mutta eikö silti olisi parempi pitää suomalaiset hengissä – antaudutaan tai turvaudutaan aseettomaan väkivaltaan. Entäs jos antautuminen johtaa siihen että sut ammutaan muitten lähimmäistesi kanssa? Sitä paitsi on vain mielestäni paljon inhimillisempää ottaa nopeasti kuula kalloonsa kuin yrittää tarrata henkiriepuunsa kaikin voimin pysyäkseen elossa sodassa. Silti jäisin mieluummin kotirintamalle pitämään huolta lähimmäisteni hyvinvoinnista. Sodasta voi saada psykologisia vammoja eliniäkseen, jotka estävät elämästä tasapainoista elämää. Ehkä itsenäisessä verellä pelastetussa maassa ei olisi sitten kuitenkaan niin iloista elää, jos olisit elänyt läpi urhean sotilaan rintamauran… Mielipiteeni ei ole Suomen etu, mutta se on suomalaisten etu. Antautumalla säästyy enemmän suomalaisten henkiä. Haluaisitko mieluummin olla hengissä jossain miehitetyssä maassa kuin…
 
 
(ajattele tuntemiasi miehitettyjä maita)
 
Tiedän että on paikkoja joissa voit tulla räjäytetyksi atomeiksi ihan yhtäkkiä. Mutta se on ehkä helpoin tapa kuolla mitä vaan on. Jokainen lääkäri olisi samaa mieltä. Pitää muistaa että kukaan meistä ei elä ikuisesti, joten mitä väliä sillä on koska kuolee, jos se tapahtuu vahingossa ja yhtä kivuttomasti kuin nukahtaisi pois. Saattaisi tietysti myös käydä, että pommi vain vahingoittaisi sinua. Mutta mun mielestä tämäkin kuulostaa paljon helpommalta kuin pelätä samaa asiaa sodassa vuosia, olla aina varuillaan, ei koskaan rentoutua, ja sitten lopulta saada osuma kranaatinsirpaleesta. Pitää muistaa että me voimme myös aina joutua liikenneonnettomuuteen. Mutta kuten näemme, tällaisten asioiden kanssa oppii elämään, ei kovinkaan moni meistä pahemmin liikennettä pelkää. Se on elämää, halusitpa myöntää sen haavoittuvuuden tai et. Ajattelen, että jos Suomen joku miehittäisi, mikä on epätodennäköistä, kyllä sitä elämää miehittäjän vallan allakin piisaa. Mutta itse asiassa mielestäni asian voi nähdä myönteisesti, joka sekunti elämää on niin haurasta, että se kannustaa tekemään joka sekunnista itsemme näköisiä, nauttimaan joka hetkestä, koska joka hetki on ainutlaatuinen ja katoava. Siitä ei pääse mihinkään että elämä vaan pysyy kovin hauraana riippumatta siitä missä päin maailmaa elämme. Hauraita ovat myös ihmiskunnan armeijat, riippumatta kuinka paljon me niitä kilpaa varustelemme.
 
Olen myös lukenut millaista elämä oli 70 luvulla Pohjois-Irlannissa ja sitä ennen. Totta kai tunnen sympatiaa heitä kohtaan siellä. Mutta, itse ainakin olisin ollut mieluummin siellä kuin saanut olla kunnian (tai pakkomääräyksen) olla sotilaana sodassa. Voinko todella olla ainoa, joka näkee asian näin?
 
Mitä antautumisesta voi pahimmillaan seurata? Sissisota totta kai. Edelleen parempi kuin se jumalaton joukkomurha, joka tapahtuu kun valtiot rupeavat ahnehtimaan, kun globaalin yhteisön huomio on suunnattu muualle.
 
Mutta kuinka rauhallista elämä tuossa miehitetyssä maassa on riippuu sen kansalaisista. Jos on paljon laittomia ryhmiä jotka terrorisoivat aseellisesti miehittäjiä, niin silloin tulee myös olemaan paljon ongelmia – ei vähiten meille. Jos kansalaiset eivät kapinoi, elämä palaisi melko pian entiselleen. Vaikka alussa olisikin ollut ongelmia, onko todella järkevämpää tai tyydyttävämpää ottaa elämäntehtäväkseen kostaa vääryydet. Entäs jos antaisikin anteeksi ja saisi rauhan sydämeensä? Katkeria vääryyksiä todellakin voi joutua elämässä kärsimään, mutta ei vihan kasaaminen tee ketään onnelliseksi. Mutta totta kai aggression tuntemukset ovat asia, joita kukaan meistä ei voi välttää. Vihainen ihminen, joka vihaa jotakuta on kuin vanki. Oman vihansa vanki. Mutta viha on ymmärrettävää ja väistämätöntä, koska maailma ei ole reilu paikka.
 
Mutta viha on vain ensiaskel, vihan vankilan kalterit eivät ole kovin vahvoja: sinun täytyy – vaikka se olisi mitä raskainta – antaa aivoillesi lupa tuntea todella kaikki tunteet, joita jokin asia on herättänyt itsessäsi, mitään pois sulkematta. Käsittelet niitä. Ja viha alkaakin pikkuhiljaa hiipua. Niin raskasta kuin tämä onkin, se on ainoa tapa saada takaisin onnellisuus.
 
Opit sanomaan: ”totta, se oli suuri vääryys mitä tapahtui, mutta olen nyt antanut anteeksi”. Jos esim. tutustut rakkauden asioihin huomaat, että kaikista pisimmälle kehittyneet ihmiset ovat kuin lapsia: he näkevät jotain hyvää kaikissa. He säteilevät rakkautta. He ovat rakkaus itse. Ja yhdessä suhteessa he ovat vieläkin onnekkaampia kuin lapset: he tietävät arvonsa. He ovat itsenäisiä yksilöitä omine ainutlaatuisine tunnemaailmoineen, ja he tietävät, että on ihmisiä, jotka eivät ole saavuttaneet samaa kehitysastetta. Nuo ovat ihmisiä, jotka eivät ole kykeneviä ottamaan härkää sarvista ja käyneet sitä härkätaistelua, jota vaaditaan, jotta pahat tuntemukset jättäisivät sinut tyynen merenomaisen mielenrauhan tilaan. Pahat tuntemukset, jotka nakertavat minuuttasi.
Ne jotka ovat jo käyneet tämän taiston itsensä kanssa – ja ovat sitä kautta kehittyneet paljon – ymmärtävät että ne jotka yrittävät käyttää heitä hyväkseen, loukata heitä tai – yleensä ottaen – käyttäytyä rakentamattomalla tavalla heitä kohtaan, tekevät tosiasiassa niin vain koska heillä on vähän omia ongelmia. He saattavat tehdä niin jopa koska he kadehtivat salaa rakkauden gurujen onnea. Miksi ihmeessä guru vaivautuisi kostamaan näille onnettomille ihmisille? Jos hän tekisi niin, hän onnistuisi vain häiritsemään omaa harmoniaansa. Sen sijaan hän saattaisi nähdessään huono-onnisen kohtalotoverinsa kuoren läpi − nähdessään että tämä yrittää kovasti olla käsittelemättä tunteita, jotka eivät kuitenkaan jätä häntä rauhaan – auttaa häntä jos apu vain otetaan vastaan.
 
Ei ole todellakaan niin kamalaa elää maailman epäonnisimmassakaan maassa. Koska ihmisen kyky sopeutua ja tulla sinuiksi häntä kohdannaiden tragedioiden kanssa tuntuu olevan rajaton, mun mielestä kostaminen on aina vähemmän tyydyttävää kuin anteeksiantaminen. Miksen olisi isompi ihminen ja valitsisi olla kostamatta ja siten jatkamatta koston noidankehää? Vaikka isäsi lahdattaisiin silmiesi edessä kun olisit ollut vain viisivuotias, olen silti samaa mieltä. Tietysti se on mitä suurin vääryys mitä tapahtui, mutta ihmisillä on kyky kasvaa ulos murheistaan, jopa tästä, olen varma. On todella itsestäsi kiinni joko haluat odottaa 15 vuotta vain saadakseen mahdollisuuden kostaa isäsi murha. Mitä sen jälkeen kun olet sen tehnyt? Jos oletetaan että olet sitten vapaa siitä että kukaan ei haluaisi kostaa sinulle takaisin, niin sitten elämältäsi olisi koston myötä jo kadonnut merkitys. Olisit tosissasi syvästi hämmentynyt, asia joka määritti kuka olet – se joka kostaa tämän murhan – on nyt saatettu päätökseen, kadonnut, otettu pois sinulta. Siksi näin, koska minuutesi on kadonnut, olet kuin muukalainen täysin vieraassa maassa, et puhu paikallista kieltä, kukaan ei ymmärrä edes elekieltäsi. Mikä pahinta, tässä tapauksessa muut odottaisivat sinun alkavan nyt hankkia normaali elämä, hengittää vapaasti. Ja olet hämmentynyt, kosto ei helpottanutkaan oloa yhtään, se tuntui tyhjältä, ja – kuten pelkäät myöntää − merkityksettömältä. Ja mikä pahinta tajuat että otit jonkun isän hengen täysin turhaan, aiheutit vain saman shokin ja murheen toiselle viisivuotiaalle jonka itse koit. Viisivuotiaalle, jonka tunsit etäisesti, mutta et tiennyt kuka hänen isänsä oli. Se on se maaginen tuskan kehä − ja sinuun osui taas.
Mutta mieleen piirretyt kehät ovat todella tehty rikottaviksi! Se onnistuu kun murtautuu ulos kehästä, eikä niin että ottaa samanlaisen roolin kuin muutkin kehässä. Sinä et halua tulla yhtä onnettomiksi kuin he, et halua jäädä kehän vangiksi. Haluat murtautua ulos, murtaa vankila ja nauttia vapaudesta täysin siemauksin.
(Taivas on edelleen sininen, niin se on myös antautumisen jälkeenkin, vaikka Suomen lippu ei olisikaan enää sininen. Sodassa taivaskaan ei ole sininen. Se on harmaa ja täynnä lenteleviä ruumiinosia)
Kosto ei poista mitään tuskaa, epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, eikä murhetta. Sinusta tuntuu aina, että sinua vastaan on tehty eniten vääryyttä, ei niille joiden kautta olet yrittänyt päästä eroon epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Itse ainakin päättäisin unohtaa ajatukset kostamisista heti alkuunsa ja antaa mielensisäinen työn parantaa haavat ajan kanssa. Ehkä se on myös hyvin suuri vääryys kulkea onnettomana loppuelämänsä, koska joku on tappanut sinulle rakkaan ihmisen. Sen sijaan eikö siinä olisi enemmän järkeä elää teidän molempien edestä? Se on oma valinta, ei muuta.
Kostaminen ei myöskään yleensä tee kostetusta lainkuuliaista kansalaista. Sekin on turha kuvitelma, että sinun täytyy opettaa oikeudenmukaisuutta. Sitä varten on oikeusjärjestelmä. Oman käden oikeus on oikeusjärjestelmä ihan erikseen. Mutta poliisiin ei kannata panna toivoa kostosta. Kostonhalu on huono tunne, vaikka ehkä onkin suurempi kosto että rikollinen joutuu elämään rikoksensa kanssa kuin kuolemaan. Koskaan et silti tule tuntemaan, että nyt kun se murhaaja on ollut kaltereiden takana 50 vuotta ja raiskattu säännöllisin väliajoin, että ”nyt, nyt kaikki on hyvitetty”. Et koskaan tunne niin. Koska näin ei tule käymään, ajatukset kostosta pitää torjua heti alkuunsa. Se on sitä paitsi paljon helpompaa torjua ne heti alkuunsa eikä 15 vuotta myöhemmin. Ilmianna rikollinen ainoastaan pitämään yllä lakia ja järjestystä. Sitä ei ole koskaan tehty ottamalla oikeutta omiin käsiin, se vain ryöstäytyy käsistä. Emme kai halua anarkiaa eli oikeuden loppua.
Maailma ei ole reilu paikka, joten ei ehkä sittenkään kannata lähteä vaaralliselle kostoretkelle tehdäksesi siitä muka oikeudenmukaisemman. Sen sijaan että lähdet tekemään vain muut yhtä onnettomiksi kuin itse olet, keskity tekemään itsesi onnelliseksi. Tiedäthän että onnellisuus on tarttuvaa, ehkä tällä tavalla maailmasta tulee parempi paikka.

( Päivitetty: 20.01.2011 16:32 )

 - haja-aivo | Kommentit (1)Kommentoi


©2017 layout3 - suntuubi.com